11.1.2023


Peltopyypaikalla, sen läheisyydessä,
oli laitettu linnuille pihalle ruokaa.
Siinä on yksi, jolla on ainakin hiukan
mäntysirkun piirteitä.
Miksikä ovat naaras viherpeipot usein,
niin paljon idänviherpeipon näköisiä.
Minkälaisia ovat nuoret viherpeipot,
vai onko se siten, että niillä kyllä on jo
aikuisen puku, vähän samalla tavoin
kuin on esimerkiksi punatulkuilla ja
urpiaisilla jo tähän aikaan.









isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: pikkulintuja

Luontoystävien ruokinnalla oli kyllä selvästi nyt lintuja.
Urpiaisen ääntä kuului ja kaksi viherpeippoa oli.
Punatulkku pari oli myös.
Ja talitiaispari ehkä kanssa.
Sinitiaisen ääntelyä kuului.
Äänitteeltä löytyi ääni, josta kysyisin,
voisikos se jopa olla peukaloinen?
Paikallahan on esimerkiksi ruovikkoa ihan lähellä paljon,
jossa peukaloinen voisi viihtyä.
Muuttomatkallaan ehkä.








Äänite: voisiko tyo yksittäinen ääni olla jopa peukaloisen ääni
  Viime vuonnahan oli siellä lehtikasoilla kompostikentällä
  27.1. lähtien peukaloinen.
  Siitä ehkä voisi päätellä, että peukaloisia
  ehkä hyvin pieniä määriä talvimuuttaa näihin
  aikoihin.
  Siis ne ovat voineet vaikka viivytellä jossain
  sulassa ja haluavat sitten talven tultua
  kuitenkin muuttaa etelään.
Äänite: luontoystävien lintulaudan luona pikkulintujen ääntelyä
Äänite: käpytikan työskentelyääniä
  Kun olen testannut sitä,
  että kuinka hyvin pystyy käpytikan
  määrittämään näistä työskentelyäänistä,
  niin se näyttäisi onnistuvan hyvin.
  Käpytikkojen työskentelyssä toistuvat
  määrätyt rytmikuviot.
  Neuvoisin kuitenkin tarkistamaan,
  kaikki ne tikat, jotka eivät heti välttämättä
  tunnu oikein käpytikalta.
  Siis varmuuden vuoksi.
  Niin aion ainakin itse tehdä.
  Ja erityisesti sellaisilla paikoilla,
  josta tämäkin on äänitetty,
  jossa voi ihan hyvin kohdata kaikki
  tikkalajit.

Läheisellä lahdella oli nuorella lokilla lahna.
Kaksi nuorta odotti vuoroaan, jospa ne saisi syödä nekin.
Siis vähän erikoisen näköinen oli ehkä kahden
väritys siten, että siiven etureunan tummanruskea
oli aika suuressa kontrastissa verraten pukuun muuten.
Tulevaisuudessa oletan, että syntyy lokkitiede,
joka kertoo tarkemmin, miten kaikki lokit määritetään.












isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: nuoria lokkeja ja lahna

Mäntysirkkuruokinnalla oli ehkä kolme
jonkinlaista mäntysirkkukandidaattia.
Sellaisia kuin nuoria lintuja.
Mutta niistä ei pystynyt oikein päättämään,
että mitä ne olivat, koskapa ne eivät näkyneet
erityisen hyvin videolla.







Video: ruokinnalla tänään