11.12.2021


Saa nähdä miten leudompi keli vaikuttaa
lintujen määrään tulevina päivinä.
Toivotaan, että tulisi lisää lintuja.



Isolla lahdella oli tänään viisi merikotkaa
ja ehkä jotain kuusi lokkia.
Kalastuslahdella oli kaksi merikotkaa.
Ainakin yksi nuori lokki lisää
oli saapunut paikalle.

Onko tuo yksi pienempi merikotka.
Ainakin kun katsoo sen lähellä olevan
variksen kokoa tuon toisen linnun lähellä
olevien variksien kokoon,
voisi päätellä, että lintu on paljon muita
pienempi?



















































isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: nyt se kalanystävien kokous onkin tuolla
Video: lähempää kalajuhlallisuuksien tilaisuutta

Video: jälleen pikkutikka rasvapallosilla
  Sama kuin aiemmin - samanlaiset
  valkopilkut ylimpänä selässä?

Joki oli taas pullasorsille auki.
Vihdoinkin ne saattoivat peseytyä?
Oli selvästikin tullut lisää sinisorsia.
Määrä oli kasvanut ja joukossa oli pari
sellaista naarasta, jotka ehkä eivät aiemmin
paikalla olleet?
Tai siis tuo tumma, onko se sittenkin
nouri koiras, koska yhdessä kuvassa näyttäisi,
että sillä on selässä vaaleita höyheniä?
Yhdellä naaraalla on oranssi nokka,
mikä on erikoista, koska täällä pesivillä
sinisorsilla, niiden poikasilla, on ilmeisesti
usein nuorena oranssi nokka.
Naarailla vaaleampi nokka?
Sehän on aika haastavaa määrittämisen
kannalta, että on useita sinisorsalajeja?











isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: sopu sijaa antaa
Video: kolme kesykyyhkyä lensi joumaan joelle sinisorsien luokse