12.5.2021


Lokkien pesupaikan kuivattelukukkulan
huipulla otti aurinkoa kolme sinisorsaa.
Rantasipit yleistyvät, lirot muuttavat.
Lokkien pesupaikalla on alkanut pesimään
ensi kertaa laulujoutsen.
Jo viime keväänä näytti siltä, että pari
alkaa pesimään juuri tuossa, missä se nyt
pesii, mutta vasta nyt kun paikka on
maisemoitu niitä miellyttäväksi, on pesintä
alkanut. :)







isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Äänite: kevään ensimmäinen hernekerttu

Aluksi näytti, että ei isolla peltoaukealla olekaan
yhtään suokukkoa, vaikka eilen oli niin hyvin.
Kuitenkin kun ajoin sillan ylitse oli hämmästys
melkoinen, niin paljon suokukkoja oli sillan
toisella puolella.
Useita satoja ilmeisesti.





isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: satoja suokukkoja sillan toisella puolella isolla peltoaukealla
Video: lähempänä olevia suokukkoja

Yritin etsiä ison lintulahden tornista hanhiparvesta
kiljuhanhea, mutta se on melkein mahdotonta.
Niin paljon on lämpöväreilyä.
Paikalle ilmaantui kuitenkin innokas pikkutikka.
Se rummutti ja rummutti, melkein koko ajan.
Ne ovat kyllä hyvin innokkaita, innokkaampia
kuin mikään suuri tikka.
Mutta ovat innokkaita, vain niin kauan,
että joidenkin päivien aikana löytävät puolison?
Se rummutti ihan käpytikan pesän lähellä
ja käpytikat eivät sitä häirinneet.
Monet linnut eivät ole enää agressiivisia,
kun haudonta alkaa, vaan ovat hiljaisesti ja
huolehtivat pesästään ennen kaikkea.

Tämän erikoisuus ehkä on alaperän ja jopa
vatsan alaosan vaakaraidoitus.
Sellaista en löytänyt kuvista toista.

Sen huomasin, että pikkutikkalajeilla
voi selän viivojen määrä vaihdella?
Viidestä seitsemään, jos lasketaan selästä
tertiaalien päähän.
Yhdellä niiden kuvien poikasella oli
sitä harmaanruskehtavaa väriä,
jota pikkutikkalajeilla usein on.
Miten on, onko se ihan puvun väri?
Vaikuttaa siltä, että puku voi myöskin
värjäytyä.
Mutta eihän pesässä olevat poikaset
voi värjäytyä?
























Video: näkyykö kiljuhanhea?, yhtäkkiä tulee paikalle pikkutikka ja sitä piti tietenkin lähteä katsomaan
  Pikkutikka voi olla hyvin katselijaystävällinen
  ja sitä voi päästä katsomaan ihan parin metrin päästäkin.
Äänite: pikkutikan rummutusta
Äänite: tässä kun se rummuttaa vähän kauempana rannan tuntumassa

Äänite: kirjosieppo
  Kirjosiepot enentyvät huimaa vauhtia.
  Samoin pajulinnut ja oikeastaan kaikki linnut.
  Yhtäkkiä on kevät palannut normaaliksi.
Äänite: kevään ensimmäinen sirittäjä
Äänite: päivän toinen hernekerttulintu

Nyt on paljon lintuja laulamassa.
On usein oikein lintukonsertti.
Ajoin eteen päin autolla ikkunat auki niin
että kuulin lintujen laulun.
Yhtäkkiä kuului erilainen tiltaltin laulu
ja onneksi lintu oli siten että näkyi tielle.
Jokin itäinen tai kaakkoinen ruskeaselkäinen
tiltalttilaji se on?
Ei kuitenkaan mikään tavallisimmista,
mitä lajeina markkinoidaan,
vaan jokin muu, kun en löytänyt
juuri tällaista vertailulaulua?
Sen laulussa on kuin joka äänen perässä
pieni vihellys.

Sen kuuli selvästi, että laulu on erilainen,
kun sai ikään kuin verrata nyt laulaviin tiltaltteihin.
Niillä on laulu kyllä erilaista.









































Äänite: löytyi jokin eri tavalla laulava tiltalttilintu
Video: erikoinen tiltaltti laulaa
Äänite: ruskeaselkäisen tiltalttilinnun laulua
Äänite: tässä vielä lisää

Arvasin, että pitkulaisella lintulahdella voi olla
tällaisena päivänä suokukkoja, mutta en sentään
arvannut, että niitä olisi tuhansia.
Ehkä niitä oli jopa viisi tuhatta.
Arvion pystyi tekemään niiden lentäessä.

Lintutornin vierellä lauloi jokin kirkasääninen lintu.
Oletettavasti se oli pensastaskulaji, ja jos oli
oli sen ääni kyllä hyvin kirkasta.
Erilaista kuin täällä pesivien pensastaskujen.
Myöskin oli ruovikossa kevään ensimmäinen
ruokokerttunen laulavana.

Kuvissa on keltakulmapajulintu ruokailemassa
lintutornin edessä pajuissa.









isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: lähellä olevat suokukot
Video: siellä onkin lisää suokukkoja, ja kuinka paljon niitä onkaan yhteensä, kun nousevat lentoon!

Äänite: lintutornin vierellä lauloi tällainen lintu
  Olisiko ehkä pensastaskulaji?
Äänite: ruokokerttunen