13.9.2022


On tietysti ollut rannikolla ehkä tuhansia
sinisorsia, mutta erikoista näissä parvissa on
ollut, että ne ovat koostuneet lähes täysin koiraista.
Juhlapukuun sulkivista koiraista.
Voi kysyä, missä ovat naaras sinisorsat.


isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Suokukkonuorilla on käynyt hyvä mäihä,
kun rannikolla on vesi niin matalalla.
Ovat voineet ruokailla täällä erinomaisissa
olosuhteissa jo parisen viikkoa?





Nuori sinisuohaukka tuli melkein kohti lintutornia,
mutta se oikaisikin ja lensi etelään.





Video: nuori sinisuohaukka muutolla

Myös töyhtöhyyppiä on ollut erinomaisesti nyt
ja kyllä jo aiemminkin.

Miksi ei ole tullut pieniä kahlaajia juuri ollenkaan,
vaikka rannat ovat ilmeisesti täynnä ruokaa?



isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Hiukan muistuttaa 20-30-luvun naisten
kampauskiharoita tämä muodostelma.
Tai antiikin naisten kampauksia.
:)

Mikä tuo muodostelma oikastaan on?




Tänä vuonna on paljon enemmän lintuja
isolla lahdella kuin tavallisesti.
Siis siten hyvä lintusyksy.

isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: haapanalintuja rannan lähellä
Video: paljon vesilintuja niemellä

Äänite: hyvin erikoista, jonkin uuden sinisorsalajin ääntelyä
  Ei ole koskaan aiemmin tuollaista ollut.
  Äänet ovat siitä erikoisia, että ne muistuttavat
  hieman sitä, että ihminen puhuisi kauempana.
  Harmillisesti ei ollut mahdollista todeta,
  tämä lajin ulkonäköä.
   Määritys 15.9.2022: harmaasorsa.

Rannalla oli kaksi ilmeisen nuorta pikkujalohaukkaa.
Ne saattoivat olla jopa saman pesueen lintuja,
kun pyrkivät olemaan niin lähekkäin.
Suokukot eivät kyllä niitä arvostaneet.
































Video: suokukkoja ja pikkujalohaukka rannalla

Lammas on käynyt tutkimusmatkalla aitauksen ulkopuolella.
Todisteet ovat selvät.



Aika massiivinen auringonkukka.



Peipot viihtyvät edelleen tässä,
ne syövät siemeniä.
Niitä on ehkä kolmisen kymmentä.
Mikähän sinikukkainen kasvi on tuo tummemmma
vihree.



Verrattuna niihin tuhansiin ja tuhansiin
levähtäviin arktisiin lokkeihin siellä lokkilahdella,
on täällä lokkimäärät ihan mitättömiä.
Sopiikin kysyä, miksi lokit viihtyvät siellä
lokkilahdella, mutta eivät juurikaan muualla.
Ne ovat siis muuttomatkalla.




Silkkiuikkupaikalla oli ensin näkyvissä enää
vain se ilmeinen naaraspoikanen ja naarasemo.
Kun tulin takaisin oli paikalla kuitenkin taas
kolme poikasta.










Video: naarasemo ja naaraspoikanen?
  Mutta missä ovat koiras ja kaksi ilmeistä koiraspoikasta?

Äänite: västäräkin kolmi- ja kaksiosaisia lentoääniä
  Se keltasirkkumaisesti lennossa ääntelevä,
  on siis sellainen, että sen lentoäänet ovat yksiosaisia.
  Niin yksinkertainen oli tämä arvoitus.
  Mutta silti, voi kyseessä olla jokin erityinen
  västäräkkilaji.

Sepelkyyhkyjä.