15.10.2024


Pitkän niemen kärjessä kalasataman edustalla
lensi joku itäinen kalatiira?
Päätellen ehkä siitä, että sen siiven kärjessä
on tummaa vähän eri tavalla kuin täällä nähtävillä
kalatiiroilla?
Kalatiiralintu se kuitenkin on?
Nyt on kai yleisemminkin nähty yllättäen
tiiroja näin myöhään.
Mistähän se voisi johtua?










Kalasataman altaaseen olivat taas saapuneet
nuoret isokoskelot sukeltelemaan kalanperkeita
satama-altaan pohjasta.
Aivan kuten viime syksynä?
Ja ilmeisesti nuoret lokit saavat niiltä osansa.
Nehän eivät itse osaa sukeltaa metrien syvyyteen.
Varkautena sitä lokkien touhua voi pitää.
Eivät ne isokoskelo nuoret tahdo niille
niitä kaloja antaa.

Mahdollisesti ovat kaikki isokoskelot
hentopääisokoskeloja.
Tai osa on ehkä tämän vuoden paikallisia
isokoskelon poikasia?































isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Siellä kalaväylän luona oli oletettavasti
sinihohtorastaita.
Yhdestä sain kuviakin.
Noin kymmenen arvioin niitä olleen.
Olivat kahtena pienenä parvena.

Tiaiset muuttavat.
Ja hippiäiset ja puukiipijät.
















Äänite: tällaiset ja tämän sävyiset kaksoisäänet
voisivat olla mahdollinen sinihohtorastaan tuntomerkki myös
  Se on siis hypoteesi.
Äänite: arvelen, että nämä voisivat
olla sinihohtorastaan ääniä
Äänite: kooste mahdollisista sinihohtorastaan ääniä
  Oletetuista sinihohtorastaan äänistä.
  Jos nämä ovat sinihohtorastaan ääniä,
  niin merkitsee se, että siperianrastaan
  vastaavat äänet ovat terävämpiä ja hieman korkeampia.
Äänite: sinihohtorastas tämäkin?
Äänite: sinihohtorastaan hiljaisempia äänä?
Äänite: kuusitiaisen haikeita ääniä,
pikkulintuparvi
Äänite: ti-puukiipijä
  Voidaan ehkä sanoa ensimmäisiä tänä syksynä.
Äänite: aurinkoisella paikalla rannikolla lintuja
  Siinäkin on alussa sinihohtorastas?

Video: nuoret isokoskelot ovat saapuneet pitkän niemen
kalasataman altaaseen jälleen kalastamaan
Video: sinisorsat soidintavat
  Ne nousevat kuin kunnioittaakseen naarasta
  rinta ylös vedestä ja samalla viheltävät kauniisti
  naaraalle.