15.12.2022


Aurinko paistoi sentään aika hienosti.
Tänne on tullut talvi.
Lumi on ihan kevyttä hahtuvalunta.

Hippiäisiä on kuitenkin tänä vuonna
ollut ajankohtaan nähden hyvin.
Oli jälleen parkkipaikan yllä,
kun olin menossa katsomaan viiksitimaleita.

Heti uutta lintutornia lähestyttäessä kuului
ruovikon laidasta viiksitimalin ääntä.
Ja kun olin hiihtänyt sinne, mistä ääni
mielestäni silloin kuului, niin alkoikin
kuulua viiksitimalin ääntä ihan siitä
lintutornin edestä tai ainakin ihan läheltä.
Mutta kummastakaan paikasta en viiksitimalia
löytänyt, niin piilottelevasti olivat
ja aivan hiljaa silloin kun oli lähellä.

Olisiko niitä ollut parvessa ehkä ainakin
kaksi, korkeintaan pieni parvi.
Mutta tosiaan olivat kyllä ihan piilottelevia.
















Pitkän niemen kärjessä oli vielä sula
ja oli siellä jonkin verran sulaa muuallakin.
Mutta ilmeisesti enimmäkseen kuitenkin jo
avomerellä.
Ja siellä lämpimän veden yllä oletan
muuton nyt menevän,
jos sitä ylipäätään vielä on.
Ainakin lokit voivat kyllä vielä muuttaa
ja arktiset vesilinnut?
Telkkiä olettaisin olevan paikoin jos
on vain sulaa.






isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan