16.10.2021


En tiedä kuinka monta päivää tässä lintuharrastajan
ruokinnalla on ollut ruokaa, mutta vielä eivät tiaiset
olleet sitä löytäneet, kun ei ollut kuin pari talitiaista
ja hömötiainen.
Vielä muuttavat tiaiset ja niitä voi tulla paljonkin,
jos menisivät suomen kautta.




Isolla peltoaukealla oli noin viiden sadan
kalalokkilinnun parvi.
Onko koskaan aiemmin tähän aikaan tullut
näin suuri parvi kalalokkeja?
Eikös ainakin edellisinä vuosina näihin aikoihin
ole ollut aivan vain lähinnä yksittäisiä tai
korkeintaan kolmen parvi kalalokkeja?

Kun parvea katseli tarkemmin kuvista
huomasi, että parvi koostuu hyvin monenlaisista
kalalokeista - ei vain siitä lajista, jota yleensä
nähin aikoihin eniten on nähty?

Vaikka satoi räntää, räntäistä vettä, niin silti
löysivät kalalokit hyvin kastematoja?
Onhan täällä nyt satanyt jo pitkälti toista
vuorokautta yhtä mitaa.











































































isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: lokit siirtyilevät lentäen ruokailupaikasta toiseen
  Ekä sen vuoksi, etteivät kastelisi itseään
  niin kovin ruohikossa rämpiessään?
Video: lokkeja saapuu toisaalta peltoaukealta tämän parven luokse
Video: kalalokit yrittävät löytää parhaan ruokailupaikan?
Video: tässä näkee jo hiukan minkälaisia ne ovat
Video: lokkeja lähempää

Eilen joella oli ehkä pari-kolmekymmentä
sinisorsaa ja eivät ainakaan siellä valkohanhipellolla,
jossa tapaavat tavallisesti ruokailla, olleet syömässä.
Ehkäpä se suuri parvi muutti eilen jo eteenpäin
ja tänään oli tullut ehkä noin sata uutta muuttajaa.
Kaksi parvea sinisorsia löytyi syömässä.
Toisessa oli nuori koiras jouhisorsa.
Aika hyvin näkee nyt, että minkälaisia ne ovat?



























isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: lähellä joen rantaa pellolla on syömässä sinisorsia,
niiden kanssa on jouhisorsa
Video: nyt äskeiset sinisorsat ehkä ovat joella
Video: toinen sinisorsaparvi, joka ruokailee laulujoutsenien kanssa
Video: lähikuvaa laulujoutsenten kanssa ruokailevista sinisorsista
Video: tässä oli hyvin laulujoutsenia, 1
Video: tässä oli hyvin laulujoutsenia, 2

Rannikolla tuuli yllättävän kovaa.
Tässä kuitenkin oli aika tyyntä ja suojaisaa?

Video: tukkasotkia, uivelo ja kaksi isokoskeloa

Tänäänkin olivat räkättirastaat syömässä
aivan samalla paikalla kuin eilen.
Siinä on vain herkullisimmat marjat?









Video: räkättirastaita pihlajassa syömässä