17.6.2024


Siellä haarapääskysen pesäpaikalla,
kun tullaan siille ruovikko-osuudelle
sitä luontopolkua oli mitä ilmeisimmin
Phylloscopus ibericus.
Ainakin sen ääni oli mielestäni ihan
samanlainen.
Alussa pieni painotus äänessä ja
samoin lopussa.
Tuit sitä voisi kuvata vaikka läheltä
kuultuna kuten tässä tapauksessa on
äänessä vähän enemmän sävyjä.
Tullessa sieltä haarapääskysen pesäpaikalta päin
juuri siihen kun pensaikko oikealla alkaa
niin kuului arviolta parin metrin päästä
ibericuksen ääni.
Laitoin tietenkin äänittimen päälle ja
yritin katseella tarkasti etsiä lintua.
Valitettavasti kuitenkaan sitä enää löytämättä.
Tulkitsin tilanteen sillä tavoin,
että ibericus oli ruokailemassa juuri
luontopolun kohdalla pensaissa
ja yllättyi paljon, kun siihen tupsahtikin
ihminen jostain.
Ja silloin se paetessaan äänteli kerran.
Ääni oli siis hyvin selvä, koska kuului ihan
viereltä.
Siis tietenkin riippuu lukijasta minkälaisen
arvon antaa tällaisille äänihavainnoille.
Kukaan ei pakota uskomaan mihinkään.

Haarapääskyspari oli parantanut pesää vielä
huomattavasti ja pesään oli ilmestynyt
ensimmäinen muna.
Kokeilin sormilla varovasti ja siellä tuntui
sormenpäihin yksi pieni haarapääskysen muna.
Nyt siis vuosien jälkeen on haarapääskysen
pesäpaikka nimensä mukainen.
Haarapääskyspari pesii jälleen.

Kyhmyjoutsenparilla oli viisi poikasta.
Siis paras poikastuotto tähän asti.
Vähitellen niiden poikasmäärä näyttää kasvavan.
Siis olipa onni, että poikaset kuoriutui.
Hautominen meni jo vähän niin kuin
liian pitkäksi.
47 päivää, noin, kyhmyjoutsen hautoi
tänä vuonna.
Siis en tiedä koska varsinainen todellinen
haudonta sitten alkoi.
Vappuna kyhmyjoutsennaaras oli ensi
kertaa pesällä.

Hienoja kyhmyjoutsenen poikasia.

Myöskin yksi silkkiuikkupari oli saanut
poikasia.
Kaksi pientä poikasta kurkisteli naaraan
selkähöyhenistä.
Siellä niiden on turvallista ja lämmintä olla
ja koiras tuo niille pikkukaloja ruuaksi.
Naaraalle myöskin.

Puolukan kukkia on todella runsaasti.
Tänään kuului ensimmäisen sinitiaisen
lentopoikasen ääntelyä.
Kuoveja muutti korkealla juuri pilvien alapuolella
etelää kohden.
Ne ääntelevät aina muuttaessaan kui, kui, kuui.

























Tässä oli mielestäni selvä ibericus,
äänen perusteella.






isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: kuoveja muuttaa etelään korkealla
  Vähän näkyy tarkennusvaikeuksien vuoksi
Äänite: tällä tavoin kuovit ääntelevät etelään muuttaessaan
Äänite: käpytikan isot poikaset kerjäävät pesässään