Hiljaista ja vähän oli tihkusateista.
Kolme uutta lajia keväälle tuli sieltä
haarapääskysen pesäpaikalta:
kaulushaikara, ruskosuohaukka ja
pikkusirkku.
Kaulushaikara oli yllättävän aktiivinen.
En ole vuosiin kuullut niin paljon
kaulushaikaran ääntelyä.
Silläkin on eri tyyppisiä puhalluksia.
Ihmettelin, että mikä ihme, kun
kuului vähän saman tyyppisiä ääniä
kuin kaulushaikaran puhallukset,
mutta hyvin hiljaisesti ja siinä oli kuin
sellainen nuotti, että ensin uuuu tai
uuuh äänet nousivat ja sitten laskivat.
Ja nousuvaihe oli ehkä kolme neljännestä
äänen kestosta.
Ääntely kuului kolmasti ja aina läheltä
ja hiljaisesti.
En tiedä, tuli sen kaulushaikaran kuuntelemisen
jälkeen, että voisi olla haikaralaji.
Ja vielä muistelen, jossain väitetyn tällaista
ääntelyä jonkin pienen haikaralajin ääneksi.
Kotona asiaa tutkittua tuntuu,
että ehkä laji olikin vain luhtakana.
Vaikka tuntuukin ihmeelliseltä,
että luhtakanalla olisi sellainen äänityyppi.
Äänet eivät kuin ollenkaan sopineet
kiivaan ja vilkkaan luhtakanan äänimaailmaan
ja luonteeseen.
En löytänyt kuitenkaan luhtakanalta
verrokkiäänitystä kyseiselle äänityypille,
joten ei voi mennä ihan varmaksi sanomaan.
Luhtakanoja oli paikalla yllättävän monta: neljä.
Haarapääskysen pesäpaikan molemmilla puolilla
oli yksi äänteljä, sitten siellä sisälahdella huusi
käytännössä koko ajan luhtakana,
mutta mikä yllättäväintä siellä
ehkä jossain sen lintulavan kohdalla
ehkä jossain vesiojan suulla huusi luhtakana kerran.
Siellä ei ole aimmin luhtakanaa ollut.
Sieltä toiselta puolelta lahtea en tällä kertaa
luhtakaan kuullut, vaikka siltäkin on tavallisesti
luhtakana kuulunut.
Sen vanhan lintutornin luona ei äännellyt
vielä luhtakana.
Siellä pienellä rannikon sisälahdella,
minkä lähellä eilen olivat ne harmaahaikarat
oli kuitenkin ilmeisesti myös luhtakana.
Luhtakanat siis olivat tänään äänessä.
Ruskosuohaukka oli saapunut
ja se liiteli siinä lahden toisella puolella.
Taviparvi piti soidinta ja ääntelyä kuului
melkein koko ajan siitä soitimesta.
Äänitteeseen oli tullut pikkusirkun ääni.
Se kyhmyjoutsen oli tehnyt pesäpaikan suhteen
yllättävän valinnan?
Äänite: pikkusirkku tietääkseni
Äänite: kuulostaa pikkuhuitin ääneltä
Äänite: entä tämä
Äänite: hyvin hiljainen uuuuh-u - ääntely?
Luhtakanako?
Äänite: ilmeisesti tässä kahdelaisia uuuh- tai uuuu-ääntelyjä
Hiljaisia.
Siis ääntely pitäisi itse kokea,
se ei tullut hyvin äänitykseen.
Paikanpäällä ääni kuului selvästi.
Äänite: luhtakanan ääntelyä?
Äänite: keltanokkarastas laulaa
Äänite: kiivasta pesimäajan kotihanhen ääntelyä
Nyt kuulee tämän kaltaista ääntelyä pesiviltä kotihanhilta?
Äänite: onko tuo sinitiaisen laulua?
Äänite: punarinnalta pari todella erikoista ääntä
Jos ovat matkintoja, niin silloin minkä lajin ne olisivat?
Äänite: punarinta?
Äänite: siellä rannikon pienellä
sisälahdella luhtakana?
Äänite: taviparven soidinääntelyä
Äänite: tavin soidinääni,
ehkä hiukan erikoinen
Äänite: telkkä lentää ylitse
Äänite: telkkäpari laskeutuu liitäen,
kuuluu tuollainen erikoinen ääni?
Äänite: vihervarpuset lentelevät