19.9.2021


Kun rantaleinikin päältä on traktorilla niitetty
ruovot, niin se on päässyt aurinkoon
ja on innostunut vielä kukkimaan.





Nyt osaavat ne lammella kesäkuun alussa syntyneet
laulujoutsenen kuusi poikasta lentää.
Ne lensivät lahdella kierroksen ja palasivat emojensa luo.
Perhe ui keskelle lahtea syömään.
Siellä on poikasten myös helpompi lähteä lentoon,
vastatuuleen siipiä heilutellen ja juosten veden pinnalla
ne nousevat melkein kuin itsestään lentoon.

Myös ne kuusi pikkukyhmyjousenpesimäsaaren
poikasta harjoittelivat nyt ensi kertaa lentämistä.
Tai silleen kauhoivat siivillään mennen pitkin
vettä eteenpäin.
Ehkä se on kyhmyjoutsenen poikasten
ensimmäinen harjoitusvaihe.

Nyt oli myös se viiden kyhmyjoutsenen poikasen
kyhmyjoutsenperhe saapunut lahdelle.



















isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: lammella kesäkuun alussa syntyneet poikaset tässä lentävät
Video: pienellä kyhmyjoutsenen pesimäsaarella syntyneet kuusi kyhmyjousenen poikasta
ovat nyt aloittaneet lentoharjoittelun
Video: katsausta valkoisen majakan niemelle, paikalle lentää lapinsirri, joka ääntelee

Video: kapunginlahden vastarannan vesilintupaikalla tänään

Toivottavasti silkkiuikun poikanen on vielä hengissä.
Ei sitä ainakaan kuvista pystynyt emojensa viereltä
huomaamaan.
Jospa se oli tuossa ihan isänsä vierellä,
siten että se ei rannalle näkynyt.

Vielä on se kalastuslahdella oleskeleva toinen
vähän isomman poikasen silkkiuikkuperhe
paikalla.






isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Nyt on ilmeisestikin se aika, kun alkaa rannikon
sisälahdille kertymään tämän tyylisiä lokkeja enempikin.
Tämä on vain pieni näyte kalastuslahdelta?
Sinne isolle lokkilahdellehan kerääntyy näin
useita tuhansia lokkeja.
Siellä ne ovat vain kovin kaukana.

Nuo kaksi jotka ovat selvästi samaa lajia
ja joilla on hyvin lämpösen näköinen pää,
olisivatko ne jotain arktisia lokkeja kaukaa idästä.

Nuo rumaviiruiset, talvipukuiset aikuiset ovat
selvästi jonkin harmaalokkilajin aikuisia.
Nehän ovat joka vuosi saman näköisiä,
niin että ne voi helposti tunnistaa,
että kuuluvat selvästi samaan lajiin.

Mutta onko tuo vaaleasti viiruinen samaa
vaiko eri lajia?









isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Kanadanhanhia saapui silkkiuikkulahdelle
ruokailemaan.





Juuri keskustelin joutsenia äitinisä kanssa
menevän pikkutytön kanssa, jolla oli siivelliset
suojaliivit.

Miksi tämä ilmeisesti lapsen vähän joutsemainen
lelu makaa keskellä tietä.
Onko lapsi heittänyt sen ikkunasta.
Se pitäisikin kyllä pestä.
Ehkä vanhemmat ostavat nyt lapselle
uuden joutsenen, vai mikä otus tuo oikein on?

Se näyttää kyllä siltä, kuin joku olisi
löytänyt sen rantavedestä tai kuin se olisi
maannut jossain maassa vuosia.
Siihenhän on kasvanut jo sammalta?

Se on tietenkin mielikuvituslintu.
Siinä on piirteitä useista lintulajeista.
Sen kantapää taisi aueta, kun auto ajoi sen
päältä kun kuvasin sitä.

Täällä on nyt se aika, että vapaa-aikanaan
ihmiset käyvät rannikolla katselemassa
laulujoutsenten muutoparvia.




Tosiaan se mikä näkyy siellä todella hyvässä
lokkipaikassa tuhansien lokkien kertyminä
näkyy täällä vähäisemmässä muodossa?




Rannikolla kävelemässä.
Löytyi sentään pohjantikka, suorasiipijuovakäpytikka,
neljä tiltalttilintua, niitä viiy-vihervarpusia, neljän
parvi punatulkkuja ja tiaisparvia kaksi.
Aika hienoa kun on lehtiä tippunut,
niin lehtimetsissä on valoisaa kuin keväällä?

Pohjantikka oli kai nuori kun sillä oli
ruskehtavat siivet ja tumma selkä ynnä muu?
Kun se kiipesi kuusen latvaa kohti,
niin paikalle sinne latvaan käpypajaansa
lennähti tuollainen suorasiipijuovakäpytikka.
Niillä oli hyvät välit, eikä pohjantikka ollenkaan
pelännyt tuota käpytikkaa.
Tullessa takaisin lensi siinä paikalla kuusten
latvoista neljä punatulkkua etsimään sieltä
metsän pohjalta jotain.
Mitä ihmeen syötävää niillä siellä on?

Nähdyt tiltaltit olivat sellaisia vihertäviä -
mahdollisesti abietinus-tiltaltteja.












Video: mikä siellä on? onko se pohjantikka?
Video: se löytyi uudelleen kun kävelin eteenpäin
  Tässä se kiipeää puussa, jonka latvassa on tuo
  kuvissa näkyvä käpytikan paja.
Video: oho, nyt saapui pohjantikan lähelle käpytikka, mitähän tapahtuu
  Ei se pohjantikka pelännyt sitä käpytikkaa.
  Niillä oli hyvät välit.
Video: tullessa tuli siinä pohjantikkapaikan lähellä esille punatulkkuja
Video: pohjantikkapaikalla murkut työskentelevät yhä

Äänite: tässä voi kuulla minkälaista on sen suorasiipijuovakäpytikan työskentelyäänet
  Siis verrattuna videolla kuultaviin pohjantikan työskentelyääniin.
  Ainakin käpytikalla ovat aika yleisiä tatat-kahden lyönnin sarjat?
  Ja mitä kaikkea käpytikalla onkaan.
Äänite: paikalle lennähtää neljän punatulkun parvi
Äänite: tiltalttilintu valoisassa rantametsikössä
Äänite: jälleen pajulintu
  Tässä on ensin pajulintu, sitten tiltaltti ja sitten vielä talitiainen.
  Yrittävätkö ne äännellä samankaltaisesti?
Äänite: tiltalttilintu
Äänite: tiiy-vihervarpunen
Äänite: tässä on tuollaisen tyii-vihervarpusen lentoääntelyä
  Voiko siis sellaisen tuntea lentoäänistään?
Äänite: jopa lennossa käpylintuparvista voi joskus huomata poikasen
  Se ääntelee lennossakin kuin kerjäämisäänellään.
Äänite: mikä on tuo ensimmäinen sarja, ovatko kaikki äänet punarintalinnun?