2.4.2025

Oli aika siisti linturetki.
Mahdollisimman vähän mutaisilla teillä ajoa.
Ei paljoa rapaa, joka roiskuu ympäri
auton ulkopintaa, niin että auto on
aivan savinen.
Lajillisesti hyvä retki isolle lintulahdelle.
Oli tullut viisi uiveloa, kolme kilpikanaa,
kaksi tavia, neljä haapanaa, jalohaikara,
neljä pajusirkkua ja ainakin kaksi pikkukäpylintua.
Kaikki olivat uusia lajeja keväälle.
Kilpikanat jo soidinääntelivät -
samoin haapanat tai haapana.
Jalohaikara oli hyvä laji
ja sen löytyminen näin aikaisin keväällä
voisi kertoa lajin innosta löytää uusia pesimäalueita?
Se voikin olla, että tällä alueella löytyy
jalohaikara pesivänä ennen kuin harmaahaikara.
Siis tulevina vuosina saa nähdä alkaako
jalohaikara pesimään.
Jalohaikara siis ilmestyi juuri kun sisävedet
aukenevat.

Tuo nuori lokki näiden harmaalokkiemojen
välissä lepäämässä, voisi olla parin viime
vuoden poikanen?
Siis sehän on ihan mahdollista lajilla,
joka voi elää hyvin vanhaksi.

isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Äänite: kaksi erikoista ääntä
paikalla pesivältä harmaalokilta???
Äänite: kilpikanan ääni
Äänite: kilpikanan ääntelyä
Äänite: kotihanhen ääniä
Äänite: mikä äänipari tuo on
  Tietääkseni minulla ei ole laitetta,
  josta tuollainen ääni lähtisi.
  Mutta ääni kuulostaa keinotekoiselta.
  Minkä ääni?
Äänite: mikä laji?,
lintutornin edestä kuulunut ääni monistettuna,
siis monta kertaa peräkkäin sama ääni
  Ääni kuului kolmasti siitä ruovikon reunasta,
  jossa kesällä voi usein havaita pajusirkun.
  Voisiko ääni olla jokin erikoinen sirkku?
  Siis mikä laji?
  Itsellä tuli mieleen äänitteestä,
  että olisiko pikkutikka.
Äänite: onko tuo sirkkulaji?
Äänite: peipon hyit-ääntelyä

Video: laulujoutsenten kevättä
  Laulujoutsenilla on nyt keväinen olo?
  Ne valmistautuvat pesintään.
Video: kevään ensimmäiset uivelot
Video: kevään ensimmäinen kilpikana
  Kilpikanoja oli kolme.
  Tämän lisäksi myöskin kilpikanapari.
Video: kevään ensimmäiset haapanat ja tavit
Video: kevään ensimmäiset pajusirkut
  Niitä oli neljä ja ne ajoivat toisiaan takaa
  ja jotain keväisiä asioita selvittivät.