Alkoi satamaan kovaa. Mikä on kyllä juuri mitä luonto nyt tarvitsee. Tämän jälkeen alkaa kasvukausi uudistetulla innolla? Surullisesti oli käynyt kyhmyjoutsenparille. Niiden pesä oli hukkunut veteen. Oli väärä ratkaisu tehdä pesä siihen, vaikka pesää muistuttava talven kasaama ruokokasa siinä odottikin kuin valmiina pesänä? Viime vuotinen pesäpaikka olisi ollut hyvä, koska pesä olisi ollut siellä korkeammalla. Eikun uutta yritystä. Vielä on aikaa ja tarmoa niillä saada vaikkapa kaksi poikasta? Video: kyhmyjoutsenparin on uusintapesittävä Kanadanhanhi sen sijaan samalla paikalla hautoi onnellisena kuivassa pesässään? Koska oli vaistomaisesti tehnyt paremman ratkaisun pesäpaikkaa valitessaan? Video: kanadanhanhi hautoo Ja siellä pienellä kyhmyjoutsenlahdella taas oli pesän nosto talkoot menossa. Ahkerat sellaiset. Pesää pitää nostaa, jos vesi nousee. Niin korkeaksi, että pesä pysyy kuivana ja lämpimänä. Video: pesää pitää korottaa Kyhmyjoutsenen pesäpaikalla, siellä, oli nyt ainakin 12 silkkiuikkua. Elikkä ehkäpä jo neljättä vuotta pesii paikalla noin kuusi silkkiuikkuparia. Viisastuneena eivät silkkiuikut ole vielä edes aloittaneet pesian tekoa. Ne aloittavat nyt sitten, kun korkean veden aika menee niillä ohitse. Yksi kirjosieppo näkyi.