2.6.2021


Kurkilinnuilla on nyt yleisesti pienet poikaset?
Niin oli pikkujoen suulla pesivällä parillakin.
Kun naaras käveli poikasen kanssa turvaan.
Puuhasi tämä koiras koko ajan ihan ujostelematta
ympärilläni.
Kerran se kävi kauempana lentäen ja
ilmeisesti se tarkisti, missä sen perhe on
ja ehkä sen, että minne ne voisivat turvallisesti
nyt mennä, kun niiden poikanen on syntynyt.

Tuntui että sen ääni oli hyvinkin erilainen
kuin ehkä joillain punaniskakurjilla.
Paikanpäällä sen huomasi selvästi.
Eri kurkilajeilla on oletettavasti erilaiset äänet.










isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: koiras yrittää suojella perhettään
Äänite: koirasemokurjen perheen suojelua

Löytyi siitä niityn laidalta pienestä lahopuusta
sinitiaisen pesä, jonka ne mahdollisesti olivat
itse tehneet.
Ainakin se näytti uudelta?
Pesä oli hyvin pieni verrattuna linnunpönttöhin.
Poikaset olivat suuaukosta vain joidenkin senttien
päässä.
Niitä oli ehkä jotain viisi.






Äänite: sinitiaisemojen ääntelyä


Rytikerttuspaikalla lauloi samankaltaista visertelylaulua
kuin siellä luonnonsuojelualueen aukiolla hernekerttulaji.
Mikähän laji mahdollisesti on kyseessä.
Muistan, että tällaisia on ilmeisesti määritetty blythiksi.
Mutta olemassa olevissa harvoissa (muutamissa)
vertailuäänitteissä blythin visertelylaulu on sointuvampaa.

Asiaa tutkiessa löytyi samankaltainen hernekerttu,
kuin tänne nyt on tullut ilmeisesti oikein joukoittain,
joskin harvinaisena:
Linkki: samankaltainen laulu kuin täällä nyt joillakin hernekerttulinnuilla
   Tuollaisia dr,dr-ääniä säkeen lopussa?



isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Äänite: rytikerttuspaikalla visertelylaulaa hernekerttulintu, 1
  Siis kuvien lintu laulaa.
Äänite: rytikerttuspaikalla visertelylaulaa hernekerttulintu, 2

Ihan niinkuin jonkin lintukirjan keltasirkkukuva.
Samankaltainen lintu kuin voisi olettaa,
että valittaisiin lintukirjaan.
Ei tarpeeksi laadukas kuva tosin?



Jokin ruskosuohaukka jälleen.
Erilaisia ruskosuohaukkoja on tänä kevätkautena
näkynyt paljon enemmän kuin aiempina kolmena vuotena?








Yksi uusi lapintiiran pesä löytyi.
Siinä oli kaksi munaa.
Siinä jossa aiemmin oli yksi muna
oli nyt kaksi munaa.
Kolmen munan pesue on ilmeisesti täysi.

Pikkutylli piti paikalla soidinta.
Ilmeisesti naaras oli ilmaantunut paikalle.
Heti kun naaras nousi lentämään,
koiras innoissaan esitti soidinlentoaan laulaen.












isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: lapintiirojen pesäpaikalla, paikalle on ilmestynyt pikkutyllipari
Äänite: pikkutyllin soidinääntelyä
Video: missä se kolmas pesä nyt onkaan
Äänite: lapintiirojen ääntelyä, kun yrittää löytää sen kolmannen pesän


Video: lammessa kuteen pikkuruutanat?

Kun joku tuntuu tavalliselta,
sitä ei ymmärrä katsoa tarkasti?
Jos sitten pitäisi tunnistaa lintu,
joka on jotain lähirotua (lajia),
niin ei pysty tunnistamaan, koska ei tarkkaan
tiedäkään miltä se tavallinen näyttää?
Joka tapauksessa on monta kertaa tullut esille,
että on hyvä tietää, miltä nimenomaan
tavalliset linnut näyttävät tarkasti.
Silloin osaa heti nähdä, jos vastaan tulee
lintu, joka poikkeaa tavallisuudesta.













Kesä kurkia ja kurkipari, joka seisoi tiellä.
Naaras on kaunis kurjeksi.
Koiras näyttää siltä kuin sillä olisi päälakikalju.






isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: kurkipari tiellä
  Kuvien kurkipari.
Video: kesäkurkia lennossa

Eihän tuulihaukkakoiraat tällaisia tavallisesti ole?
Ei ole poskellakaan juurikaan kuviontia.
Aika yleistä taitaa olla kuitenkin,
että selkäpuolella ei välttämättä ole paljokaan
pilkutusta?











Video: normaali käpytikkapari kerää poikasilleen ruokaa
  Tavallisesti käpytikat keräävät ihan rauhallisesti hyönteisiä poikasilleen.
Äänite: käpytikkaemojen ääntelyä, kun olivat toisiaan lähellä kerätessään poikasille ruokaa

Nyt on tullut lisää pitkäkaulaisia laulujoutsenia.
Valitettavasti ne ovat olleet vain niin kaukana.
Ja kun on paljon lämpöväreilyä, niin kunnon
kuvia on vaikea saada?




Video: laulujoutsenet lentävät kuvien rannalta peltoaukeille syömään?

Video: kirjosieppo lyhytlaulaa

Pitkällä rannalla oli viitisenkymmentä jänkäsirriäistä.
Parvessa oli myös joitakin suosirrejä sekä
pitempi nokkaisia tyllejä.
Siis kaksi saattoi kuvista aavistaa sellaisiksi,
joita syksyisin voin nähdä useita.

Niin lapinsirri oli.
Kaikkia oli mahdoton tunnistaa.














isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: jänkäsirriäisiä iso parvi, 1
Video: jänkäsirriäisiä iso parvi, 2
Video: jänkäsirriäisiä iso parvi, 3

Kalatiirapari isokoskelonaaraan kanssa lepokivellä.










Mikä pitkänokkainen ja keltajalkainen harmaalokkilaji
on saanut kalastuslahden lähisaarella kaksi poikasta?
Siipikuviossa naaraalla on tummaa vain viidessä
sulassa?
Kuudennessa ihan hiukan kai.









isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan