20.10.2021


Kulorastaita oli tiellä.




Video: kaksi kulorastasta

Video: tiaisia lintulaudalla

Video: kanadanhanhipaikalla tänään

Tuollaisia taveja oli kaksi lokkien pesupaikalla.
Toinen näyttää vähän harmaasorsamaiselta?







Vaikka oli ihan koiranilma,
oli jostain ilmestynyt peltoaukeille paljon
laulujoutsenia.
Ainakin niin, että niitä oli nyt eniten tähän asti.



Jälleen oli siellä joella, mutta toisessa kohdassa,
sinisorsia ja ne lentelivät aktiivisesti
joenrantapellon yllä.
Laulujoutsenia oli täälläkin hyvin.


























Video: sinisorsat lentelevät, 1
Video: sinisorsat lentelevät, 2
Video: sinisorsat lentelevät, 1
Video: laulujoutsenia joenvarsipelloilla
Video: laulujoutsenia on aika paljon?
Video: metsähanhia aika läheltä kuvattuna, 1
Video: metsähanhia aika läheltä kuvattuna, 2

Noin pari kymmentä urpiaista ruokaili tiellä
ja sen lähistöllä kalastuslahden saaressa.

Tuo talitiainen osasi hyvin matkia tiltalttia,
tiltaltin sitä zuit-ääntä.











Äänite: talitiainen matkii tiltalttia
  Mielestäni se osasi tätäkin paremmin.
  Kuului vielä yksi yksittäinen matkinta,
  jolloin näin, että ääntelijä oli tuo kuvan
  talitiainen.
  Aluksi jo arvelin, että oliko se jokin
  erikoisesti ääntelevä tiltaltti.

Video: urpiaiset, 1
Video: urpiaiset, 2

Video: isokoskeloja