20.9.2024


Onko syksyllä itse asiassa enemmän valoa
kuin kesällä, mutta tavallisesti sitä ei huomata,
koska yleensä syksyisin on pilvisempää.
Joka tapauksessa kuvista tulee nyt ainakin
yllättävän ylivalottuneita.

Voikohan kaikki ne erilaiset tyllit,
joita näin syksyisin näkee,
määrittää äänestä.
Se on ainakin helppo todeta,
että tylliparvista kuuluu erilaisia ääniä.
Mutta mistä sitä jonkun erikoisen äänen
kuullessaan tietää, mikä parven tyllilinnuista
oli ääntelijä.
Siis selvittäminen vaatisi onnea ja
että olisi silloin hereillä, kun sellainen
tilanne tulee, jossa voi selvästi nähdä,
että minkälainen lintu äänteli miten.

Rannalla oli mm. tänään sellainen lintu,
joka äänteli tähän tapaan.

Äänite: tyllilinnun värisevä ääni, 1
Äänite: tyllilinnun värisevä ääni, 2
Äänite: tyllilinnun värisevä ääni, 3
Äänite: tyllilinnun värisevä ääni, 4
Äänite: tyllilinnun värisevä ääni, 5

Ja oli aika hämmästyttävää todeta,
että toinen rannalla olleista nuorista
kapustarinnoista äänteli aika paljon
tyllin kaltaisesti.
Ihan määritettävissä se oli,
mutta ääni oli juuri saman korkuinen
ja muistutti tyllin ääntä.

Äänite: kolmas, neljäs ja viides ääni ovat kapustarinnan,
muut äänet ovat tyllilintujen
Äänite: huomaatko mitkä äänet ovat tyllin
ja mitkä kapustarinnan,
molemmilta kaksi ääntä tässä äänitteessä
Äänite: sen kapustarinnan ääni
  Kapustarinnan ääni on kaunis.
  Lapinvaeltajat sen tietävät?




































Mitenkähän näin erikoisen näköinen nuori
tyllilintu ääntelee.
Voisiko tämä jopa olla se värisevä-ääninen
tyllilintu?
Siis kai se on mahdollista,
mutta miten sen voisi todistaa?



























isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Äänite: telkän siipien ääntä
Äänite: käpytikka
Äänite: kauden jo kolmas liejukanahavainto
  Pienellä kahlaajarannalla.
  Ilmeisesti niissä lintutornin läheisissä
  kosteikkopaikoissa jossain oli?

Video: silkkiuikkuparvi pienen kahlaajarannan edustalla
Video: kuuden poikasen laulujoutsenpesue
Video: harmaasorsapari
Video: löytyykö kauempana olevien vesilintujen joukosta
lisää harmaasorsia
  Osoittautuu, että löytyy.
  Siellä on toinenkin harmaasorsapari.
  Ja näkyy myöskin yksi tupsu-uikku.