Härkälintu ja silkkiuikkupari oli
saapunut sinne rehevälle lintujärvelle.
Kivellä istui myöskin valkopäinen kalametso.
Ilmeisesti valkoviklopari oli saapunut
pitkän rannan lintutornin edustalle pesimään?
Kuului kerran suosirrin ääni.
Yritin sitä ahkerasti etsiä rannalta,
mutta lopulta päädyin siihen olettamukseen,
että kyseessä oli jokin rannan ylitse lentänyt lintu.
Tyllejä oli 17 linnun parvi.
Taveja oli noin 100.
Kuovit olivat jo keväisen aktiivisia.
Siis vaikka tuuli viileästi,
oli jollain tavalla keväistäkin
ja tuli jopa kolme keväälle uutta lajia:
härkälintu, valkoviklo ja suosirri.
Ilmeisesti nyt kaikki hanhet ovat jo lentäneet
pesimäpaikkojaan kohden?
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
Video: laulujoutsen jo hautoo
Vähän tihuutti hetken tänään jopa lunta.
Ensimmäinen havaittu laulujoutsen hautomassa
tänä keväänä.
Video: kevään ensimmäinen härkälintu
Ilmeisesti koiras, koska se karjui rumasti.
Video: tyllejä saapui juuri lentäen
Montako niitä parvessa onkaan?
Enempi kuin saapuneessa parvessa, yllättäen.
Video: valkoviklopari?
Äänite: sinitiainen visertelee hyvin korkealta
Äänite: sinitiaisen laulua
Ainakin tuntuu, että sinitiainen olisi ihastunut
siihen pikkuruiseen linnunpönttöön,
jonka ostin prismasta.
Se laulaa joka aamu siinä kohdalla?
Saa sitten nähdä pesiikö se siinä.
Äänite: erikoisesti laulava viherpeippo,
hiukan tiaismaisia "väliääniä" laulussa
Äänite: kaksi naakan ääntä
Joidenkin lintujet jotkin äänet ovat aika laadukkaita,
jos niin voi sanoa.
Jotkin yksittäiset äänet.
Äänite: mikä ääntelee taustalla,
tai mikä se on?
Äänite: punakylkirastas laulaa ja
laulussaan säestää pääsäettään visertelyosuudella