Paistaisipa aurinko. Nykyään on monasti linturetkellä keskipäivällä saman verran valoa kuin oli syyskesällä myöhään illalla. Mutta ei valiteta, vaikka hauskempi se olisi aurinkoisella säällä. Nyt vaikuttaa, että melkein jokainen nähtävissä oleva lintu on saattanut saapua kaukaa idästä. Sellainen tunne tulee kun katselee lintuja ja sitten niistä otettuja valokuvia. Ne ovat nimittäin erilaisia ja niissä on monasti kuin itäinen piirre. Tuota piekanalintua katselin, että voisiko se olla sanctijohannis sieltä amerikan mantereen aivan tundravyöhykkeeltä asti? Kun se on pyrstön perusteella aikuinen naaraskin?? Keltasirkut sitä ajoivat takaa. Pitkän rannan lintutornin edessä oli aika iso parvi sinisorsia tulossa kaukaa idästästa myöskin?? Lokitkin ovat nykyään ihan ihmeellisen näköisiä. Ei tarvitse paljoa nettiä selailla, kun alkaa arvella, että jostain pohjoisilta alueilta ne ovat peräisin?? Kaukaa venäjän pohjoisosista kaukaa idästä ehkä? Onko moneen moneen vuoteen ollut tuollaista isolepinkäistä, jolla olisi noin harmaa vatsapuoli. Vertaa sen väritystä valkeaan kurkkuun ja ylärintaan, niin huomaat että vatsa on hyvin harmaa. Mistä mahtavat harmaavatsaiset isolepinkäiset tulla? Silloin yhtenä vuotena niitä oli oikein useita. Sillä on myöskin sama erikoinen piirre kuin sillä aiemmalla, eli että hartiahöyhenet erottuvat muusta selästä hyvin vaaleina väriltään.![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan Video: aika iso sinisorsaparvi ihan lähellä Video: sinisorsat nousevat hieman lentoon Video: joutsenia pienen saaren rannoilla Video: harmaavatsainen isolepinkäinen Video: harmaavatsainen isolepinkäinen, ylivalotettu, jotta väreistä saisi paremman kuvan Siis kameran valotusmittari ei ollut samaa mieltä. Mutta jotta olisi valoa nähdä värejä... Video: sinisuohaukan lentoa