26.5.2021

Kokeilin, että olisiko kalliopääsky edellen rannan yllä.
Sinne oli tullut raskaana olevia lampaita juuri.
Niiden vatsat pullottivat niin, että kohta ne
innoissaan saavat karitsan, kun pääsivät
vihreälle niitylle.
Ne söivätkin melkein koko ajan kun olin paikalla.

Video: raskaana olevat lampaat

Tänään pääsi, kun vesi oli laskenut, niin
sinne rannan osalle, jota reunustaa kaksi
leveätä vesiojaa.
Tavallisesti sinne ei pääse.
Mutta nyt oli hyvä tehdä sinne tutkimusmatka.

Video: kuovit karkoittavat varista pesimäpaikaltaan
  Onkohan siinä kaksi koirasta.
  Naaraat hautovat jo?
  Kuovien pesäpaikan puollustaminen on
  kyllä vielä astetta hurjempaa,
  kuin töyhtöhyypän.
  Sillä sapelinokalla kun vähän tökkäisee varista,
  niin takuulla lähtee.

Äänite: vikloniityltä löytyi yksi jänkäsirriäinen, joka tässä nousee lentoon
Äänite: mikä tuo on?
  Ei se ihan pikkusieppokaan ole?
Äänite: mikä laji?
Äänite: erikoinen talitiaisen laulu? vai mikä?

Ensimmäiset hennot korennot olivat heränneet.

isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Tuollainen pari pesii siinä vikloniityn lammessa?

Sillä aikaa toisaalla...
Alkaa pesineillä koirailla jo kesäpuvun vaihto.

Ensimmäiset laulujoutsenen poikaset olivat juuri
tänään kuoriutuneet?

isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: ensimmäiset laulujoutsenen poikaset

Kurjet kahlasivat järvessä vatsaansa myöden.
Mitä ne etsivät - kalastavatko ne?

Tuolla pensastaskulla oli vähän erilainen
käsitys hyvästä laulutavasta?
Ja se lauloikin erikoisessa paikassa,
kun koivikon laidassa pellon laidassa.
Tavallisesti laulavat kyllä pellolla selvästi.

Äänite: vähän erilaista pensastaskun laulua?

Äänite: tämäkin kirjosieppo osaa laulaa tuolleen "kehräten"
Äänite: vielä yksi säe
  Onko se kenties lähilaji sille västäräkkilajille,
  joka kuulostaa lennossa paljolti keltasirkulta?

Tuomien kukat puhkeavat kukkaan nyt.

Tällainen pari oli tällä kertaa siinä,
missä viime kesänä oli poikasensa kanssa
pari peltopesintäaukiolla.

isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Miksi perhosilla ja lokeilla on tuollaisia pallukoita
siipien reunamilla?
Onko niillä jokin muukin kuin kauneusarvo?

Barabensislokki?

Video: tämä ryömi pellolla kuin se olisi ollut ruskea angorakissa
  En ole koskaan aiemmin sellaista nähnyt.
  Pellon heinä oli niin matalaa,
  että se joutui ryömimään,
  kuin kissa, pysyäkseen heinien piilossa.

Lintutornin vieressä oli aika valkoisenaan kukkia.

Pitkällä rannalla oli 22 jänkäsirriäistä ja
14 suosirriä parvessa syömässä.
Lisäksi oli joitakin liroja.
Lähtiessä yllättäen oli kasvistossa piilottelemassa
vielä yksi hyvin kesy jänkäsirriäinen.
En ole kyllä aiemmin niin läheltä jänkäsirriäistä
nähnyt.
Sillähän on miellyttävä luonne.

Video: rannalla on pikkukahlaajia parvi
Video: jänkäsirriäiset ja suosirrit ruokailevat, mutta nousevat parvena,
kun tuulihaukka lentää paikalle
Video: jänkäsirriäinen läheltä nähtynä

Äänite: lirojen, suosirrien ja jänkäsirriäisten lentoääntelyä
Äänite: tosi erikoista västäräkkilinnun lentoääntelyä
Äänite: västäräkin huomiovisertelyä, kun tuulihaukka lentää
Äänite: tuolleen lauloi peippo useampia säkeitä
  En tiedä osasiko laulaa tavallisemmin myös,
  vai oliko tavallisesti laulanut jokin toinen lintu.

Se on ilmeisestikin ihan tosi asia,
että joillakin kotihanhilla on hyvinkin
vaaleat siiven yläpeitinhöyhenet ja kaula
ja rintakin.
Sen kuitenkin havaitsee parhaiten
juuri sopivasti vain voimakkaassa auringonvalossa.

Video: rannalle lentää erikoisen näköisiä kotihanhia?
  Kaulat näyttävät tosi valkoisilta lennossa.

Päivän kevättulokas - pikkulepinkäinen.

Video: kevään ensimmäinen pikkulepinkäinen