26.9.2026


Satoi, mutta silti oli linturetkipaikoilla
paljon lintuja.
Lähipeltoaukealla oli jopa 10000 räkättirastasta.
Niitä on lähes mahdotonta dokumentoida,
koska ne ovat levittäytyneet
ja liikkuvat kuin virtaamalla paikasta toiseen.
Niistä ei saa hienoja lentokuvia
satojen lintujen parvista, kuten kottaraisista -
esimerkiksi.
Kun satoi, näytti että räkättirastaat löysivät
helposti pellolta kastematoja.
Luokkaa 5% parvesta oli punakylkirastaita.

Mietin, että miksi räkättirastasparvet
kasvat niin suuriksi ja miksi niiden kanssa
ei ole voi sanoa ollenkaa esimerkiksi
laulurastaita tai kulorastaita.
Ei näissä suurparvissa ole.
Suurparvista on vähän turha etsiä
harvinaisia rastaita?

Syitä voisi olla räkättirastaiden
sosiaalisuus ja pullustautumishalukkuus,
viihtyminen aukeilla paikoilla.
Liikkuminen aukeilla ja liikkumistapa
yleensäkin.
Hiljaiset ja piilottelevat laulu- ja
kulorastaat eivät pidä räkättirastaiden
seurasta?
On selvää, että keltanokkarastaat
eivät mene aukeille siten kuin
räkättirastaat.

Jos etsii rastasharvinaisuuksia,
arvelen, että niitä paremmin löytyy
esimerkiksi punakylkirastasparvista ehkä.
Taikka pinehköistä rastasparvista
suojaisissa paikoissa yleensä?
En tiedä.

Kaksi erikoista ääntä kuulin
parvista tänään.
Molemmat muistuttivat kurmitsalinnun
ääntä: pii-i.
Mutta ei siellä äänen suunnassa
mitään kurmitsaa näkynyt tai voinut olla.
Se oli kuin rastaan aksentilla
äännelty kurmitsan ääni.
En tiedä, mikä se voisi olla.

Jouhisorsia oli aika paljon
pitkällä rannalla.
Laulujoutsenia nousi vähän väliä
rannalta ja lensi ilmeisesti pelloille syömään.
Vaikka olin lintutornissa,
niin rastaat tulivat aivan lintutornin
vierelle syömään pihlajanmarjoja.

Ehkä sen voi vielä sanoa,
että kuvienkin perusteella,
ovat nyt nämä räkättirastaat
erilaisia kuin aiemmin olleet.
Ne ovat siis eri alueelta kotoisin
kuin aiemmin muuttaneet?

Tänään oli paljon elämää linturetkipaikoilla.

























Räkättirastaat eivät pidä närhistä?
Kaksi kertaa tämä närhi ylitti paikan,
jossa oli tuhansia räkättirastaita
ja molemmilla kerroilla kävi näin.
Ehkä närhi voi räkättirastaiden pesimäaikaan
olla niille vaaraksi.


Hämmästyttävää kyllä,
tuossa ihan kuan keskellä
soidinsi kaksi viitasammakkoa.
Oikein vieläpä aika innokkaasti.
Kun yritin myöhemmin löytää niitä,
sain vain huomata, että ne olivat
piiloutuneena siihen.
Ehkä lehtien alle tai johonkin suojaan.
Kuuntele äänitteet.















Valkoviklo 1.10. olisi hieno havainto.
Montako päivää siihen on.
Rannalla oli tämä nuori valkoviklo,
nuori tundrakurmitsa,
kolme nuorta koirassuokukkoa
ja kymmenen nuorta suosirriä.












Monet linnut itseasiassa pariutuvat jo syksyllä.
Tässä selvästikin uivelopari.
Siis jo ihan nuorina.









isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Äänite: kaksi syyssoidintavaa viitasammakkoa
Äänite: en tiedä kiinnostaako,
mutta ne soidinsivat ehkä 10 minuuttia
  Ja olisivat soidintaneet pidempäänkin,
  mutta minun piti päästä lintutorniin.
Äänite: kun rastaita nousee ilmaan
paljon kuuluu tuollainen humahdus
Äänite: lintutornin vierellä paljon rastaita
Äänite: kottarainen?
Äänite: rastaita pitkän rannan lintutornin luona,
15minuuttia


Video: tällä alueella oli ilmeisesti
tuhansia räkättirastaita
Video: räkättirastaat lentelevät, 1
Video: räkättirastaat lentelevät, 2
Video: räkättirastaat lentelevät, 3
Video: tässäkin oli yhteensä
ehkä pari tuhatta räkättirastasta
Video: tundrakurmitsa,
linnut lentävät
Video: 10 parvi nuoria suosirrejä
Video: laulujoutsenliikennettä,
oli rannalta peltoaukeille