Kyhmyjoutsenpari paranteli yhdessä nyt pesää.
Koiras yritti ilmeisesti kerätätä kaikki liikenevät
ruovon pätkät pesää varten, kaikki mitä parin
pikkupesäsaarelta löytyi.
Kyhmyjoutsenet osaavat ajatella vähän rakennusmiesten
kaltaisesti, että siirrämpä nuo lauda (korret)
ensin tuohon ja sitten kun kasassa on paljon
siirrän ne lähemmäksi ja niin edelleen?
Tai näennäisesti ainakin osaavat.
Joka tapauksessa yhteinen rakennusprojekti
oli täydessä käynnissä koko ajan
ja tulosta syntyi.
Räyskä vieraili rääkkyen paikalla
ja tarkistinkin heti, että näkyykö siellä
niiden mielipaikalla, lepopaikalla lintuja.
Siellä näytti olevan jotakin lintuja.
Niimpä kävin tarkistamassa.
Siellä oli jo ainakin 21 räyskää.
Näkyi häälahjakalan antaja
ja parittelukin jo.
Siinä on jatkuvasti liikennettä,
joten määrän tarkka määritys on vaikeaa.
Linnut lähtevät kalastamaan tai ajavat
toisiaan takaa keväisesti.
Ja välillä ne sitten lepäävät.
Tänään tuli vastaan kolmas lehtokurppa,
joka oli mahdollisuuksien rajoissa saada
kuvatuksi ja tällä kertaa se sopuisasti
oli hetken paikallaan.
Sillä on ehkä laajin näkökenttä kaikista
lintulajeista.
Vatsansa alle jalkoihin se ei tosin näe
ilman kurkistamista.
Mutta lähes kaiken sivuillaan ja yllään
se kyllä taitaa nähdä.
Kun se nousi lentoon, niin sillä oli siinä
vaiheessa kyllä täysin selvä,
että mistä kohtaa löytyy väylä puiden
ylle aukosta taivaalle.
Se lähti kuin ammus.
Ei olisi uskonut helpolla,
kun se oli ensin paikallaan kuin kivi.
Hyvin virkeäksi se siinä silmän
räpäyksessä tuli kun pääsi taivaalle.
Ehkä voin kertoa,
kun olen ehkä ainoita,
joka on päässyt reaalimaailmassa
näkemään sen kun lehtokurpan
poikaset tarrautuvat emonsa jalkoihin
niiden ollessa untuvikkoja
ja emo lentää ne jaloissaan hetken
matkaa.
Tämä on ihan totta.
Näin se tapahtuu.
Lehtokurppa ehkä on lämmittämässä
poikasia ja kun poikaset vaistoavat,
että emo aikoo lähteä tilanteessa
lentoon ne tarrautuvat ehkä nokallaan
tai jotenkin emon jalkoihin.
Yksi poikanen toiseen ja yksi toiseen.
Näkemässäni tapauksessa emo
nousi noin puolen toista metrin korkeuteen -
lensi noin 10 metriä poikaset mukanaan
ja jätti poikaset sinne suojaan.
Sen jälkeen se liikkui voimakkaasti juosten
toisaalle ja tuli ilmi sitten sielä kaukana
poikasista.
Näin se siis vei ensin poikaset suojaan
ja sen jälkeen yritti johdattaa vielä
mahdollisen uhan pois poikasten luonta
kauemmas.
Tämä on ihan tieteellinen tosiasia,
jonka olen itse nähnyt aivan metrien
päästä.
Siis emon ja poikasten nousu
lentoon tapahtui ehkä parin metrin päästä,
joten näin ihan hyvin, mitä tapahtui.
Tilanteesta on olemassa äänite.
Äänitin juuri nimittäin punarintaa,
kun edellä selostettu tapahtui,
niin se tuli sen vuoksi äänitettyä
koko juttu.
Video olisi ollut siitä kyllä
paljon hienompi todiste.
Näyttäisi, että kalametsojen joukossa
on ainakin yksi ehkä kaksi hyvin
pienikokoista kalametsoa.
Voisi arvella, että jossakin pesii
pienempiä kalametsoja?
Kun tuo pieni on vielä koiras,
joka ilmeisesti tässä lajissa on
naarasta suurempi yleensä kooltaan.
Siis on ilmeisesti myös suuri kokoisia
kalametsoja?
Erikoinen räyskä, kun sillä on
vitivalkoiset posket tai poskiviivat.
Vatsapuoli ja siiven aluset eivät ole
vitivalkoisia kun ovat ne poskiviivat.
Se on alta yleisväritykseltään tuollainen
vaaleanruskehtavanharmaa.
Mutta poskilla ja niskaan menee
tuollainen vitivalkoinen vyöhyke.
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
Äänite: tuo voisi olla sen lehtokurpan ääni,
kun se nousi lentoon
Muistelen, että ääni olisi tämän kaltainen?
Äänitetty kun tuo kuvien lehtokurppa lähti lentoon.
Video: lehtokurppa
Video: räyskiä monta
Video: pesää rakennetaan yhdessä