3.1.2022


Tänään oli jopa viisi tai ehkä seitsemän
mäntysirkkukandidaattia.
Ainakin kaksi.
Ongelma oli jollain tavoin, että parvi oli
sen verran suuri, että määrityskuviin
saattoi saada kerralla noin puolet parvesta.
Mistä silloin tietää, mitä toinen puoli parvesta
kuvaushetkellä sisälsi.
Siis yhdessä kuvassa on viisi sellaista,
jotka jos olisi parempia kuvia paljon,
olisi voinut määrittää, että ovatko 
mäntysirkkuja vai eivät.
Toisaalta yhdessä kuvasarjassa on kaksi
aika selvää mäntysirkkua?

















isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: näkyykö hyviä mäntysirkkukandidaatteja

Kesykyyhkyt ja pikkulinnut kävivät kuin
vuorottain ruokailemassa.







Miksihän keltasirkkujen suurparvessa
ei näy samassa suhteessa mäntysirkkukandidaatteja.
Kuvien perusteella vaikuttaa parvi puhtaalta
keltasirkkuparvelta.
Erilaisia on tietenkin, mutta kaikilla on näkyvissä
selvästi keltaista.

Ehkä hämmästyttävää on, että parvi on
vieläkin ehkä se noin kolme tuhatta.




















isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: keltasirkkupaikalla oli tullessa keltasirkkuja tiellä
Video: keltasirkkukaurapellolle saapuessa oli tällaista siellä

Närhiä oli paikalla ehkä se kolme tai neljä.
Ne näyttäisivät olevan paikalla joka kerta.






isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Heti sen tiesi, kun keltasirkut hävisivät paikalta,
että varpushaukka oli siihen syyllinen?
Keltasirkkuparven strategia on välittömästi
nousta suoraan taivaalle.
Siis melkein kohtisuoraan ylö taivaalle.






Siellä kalastussataman edustan lahdella,
siis pitkän rannan lahdella,
oli tänään kolme merikotkaa ja kaksi lokkia.
Olivat hyvin kaukana, kilometrien päässä aavalla.






Äänite: pikkuvarpusten ja varpustenkin ääntelyä
  Kohta kun on aurinkoista niin alkavat sitten
  kuorolaulamaan.
  Se on optimistisimpia kevättalven ääniä?