Oli saapunut joitakin rastasparvia jo.
Uutena lajina keväälle saapui punakylkirastas.
Kolme punakylkirastasta näkyi.
Löytyi noin kolmen sadan peipon (koiraspeipon)
parvi, jossa oli myös joitakin järripeippoja
sekä keltasirkkuja.
Hemppojen ääniä kuului myöskin.
Tänään näkyi peltoaukeilla kymmenien
tilhien parvi.
Hanhet olivat tänään vähän niinkuin
ihan uusilla paikoilla.
Niitä oli ihan hyvin, kunhan vain löysi,
että missä ne tänään ruokailevat.
Ensimmäinen peltolammikko,
jossa oli hyvin vesilintuja löytyi.
Sinisorsia olivat melkein kaikki.
Yksi jouhisorsapari oli ja joitakin
haapanalintuja.
Sinne haarapääskysen pesäpaikalle
oli vissiin laitettu ainakin uusi katto,
joka näkyi kaukaa sieltä kanavan suulta
katsellen??
Siinä isomman lahden puolella rantamilla
oli hanhia ja joutsenia.
Tien vierellä oli hirviemo viime kesäisen
ison vasan kanssa.
Ihmettelin, kun sen emon yläosan karva
oli aivan oranssin ruskea.
Oranssi.
Voiko hirven karva muuttaa väriä
jos se saa auringon valoa paljon.
Ihan niin kuin ihmisen hiukset vaalenevat
kun ne saavat paljon auringon valoa.
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
Äänite: peipot laulavat
Tässä parvessa oli arviolta noin 300 lintua.
Äänite: vihervarpuset laulavat innokkaasti,
kuuluu tiklin ääntelyä
Siinä käy nyt koko ajan tikli
ja olen ihmetellyt kun se joka kerta
menee ruokailemaan aivan samaan kohtaan.
Siinä on ehkä jotain hyviä siemeniä tai jotain.
Kerran oli yksinäisen tiklin lisäksi
myöskin tiklipari.
Video: paljon hanhia uudessa paikassa
Video: lähempää, nämä taitavatkin
olla myös suureksi osaksi tundrahanhia?
Video: lähellä hanhia
Video: tassa hanhiparvessa on lyhytnokkahanhia joukossa
Video: rannat alkavat sulaa isomman lahden rantamilla
on hanhia ja joutsenia
Haarapääskysen pesäpaikka näkyy taustalla.
Uusi katto vähän näkyy??
Video: peltolammikossa on mielenkiintoista elämää?
Video: kaksi keltanokkarastasta ruokailemassa
Video: sepelkyyhkypari ruokailemassa