5.1.2021


Uudella ruokinnalla pääsin jälleen hämmästymään.
Linnut tulevat yhä kesymmiksi, mitä tutummaksi
niille tulen?
Pääsin kuvaamaan kuusitiaista aika pitkään
siten, että kamera oli vain noin 20cm päässä siitä.

Laitoin neljä omenaa tuolla tavoin lisäruuaksi.
Yritin laittaa siten, että lintujen olisi helppo
niitä syödä.




Video: kamera lähimmillään noin 20cm päässä kuusitiaisesta sen syödessä

Kangaskiurupaikka on aika jännä,
kun se on sellainen kapean niemen ranta
ja se niemen keskusta on tietenkin vähän
kummullaan.
Että kun kangaskiurupaikkaa lähestyy,
niin sieltä toiselta puolelta kumpua ei
näe sinne toiselle puolelle.
Ja jos tulee reippaasti ja olettaa bongareiden
olevan linnun lähellä, niin voi päätyä
ihan tietämättään ihan kolmen metrin
päähän linnusta.
Ei se siitä häiriintynyt.
Ihan normaalisti se videolla käyttäytyy.
Ja ruokailun jälkeen siinä,
se lentää rannalla seisovan yhden bongarin
aivan lähelle.

Räkättirastaan ääntelyä kuului taivaalta.
En tiedä menikö niin todella korkealla,
kun en tähystelyistä huolimatta pystynyt
lintua taivaalta löytämään.
Ehkä se muutti etelään?



isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: kangaskiuru aivan läheltä

Ajellessa muistin, että siellä pienen kyhmyjoutsenpesäsaaren
lähellä oli vielä vähän aikaa sitten paljon tyrnejä.
Ja kun on nyt näyttänyt, että marjalinnut ahkeraan
muuttavat ja ovat tyytyväisiä melkein mihin
vain hyvään marjaruokaan,
niin päätin käydä katsomassa niitä tyrnejä.
Haaveilin, että siinä olisi räkättirastas.
Ja räkättirastas siinä tosiaankin oli.
Lisäksi oli kahdeksan tilheä.

Katselin toissapäivänä parin lintuharrastajan
selontekoja mongolian lintujen tutkimisessa.
Siinä kiinnitti se huomiota, että useat havainnot
koskivat juuri sellaisia lintutyyppejä,
joita täällä nähdään (harvinaisena)!
Esimerkiksi tämä räkättirastas on sellainen.
Huomaa kuinka sen kylki ja rinnan sivut
ovat tuolleen tummakeskustaisten höyhenten
peittämät.
Tuon kaltaisen linnun ne lintuharrastajat
olivat kuvanneet siellä mongoliassakin.






Video: tilhiä parvi ja räkättirastaita

Pikkuruokinnalla.
Hömötiaiset ovat nyt valkorintahömötiaisia kaikki?
Joten kun ehkä jossain vaiheessa saapuu
erilaisia hömötiaislintuja, niin ne on helppo
osoittaa erilaisiksi?

Tuolla yhdellä näyttää siltä kuin sillä
olisi pieni töyhtö?

















Video: pikkulinturuokinnalla

Vaikka oli jotain 13 astetta pakkasta,
niin maisemat ja luonto oli kyllä aika erikoisen näköinen?
Tätä sopii keväällä sitten muistella,
kun on 13 astetta lämmintä ja aurinko paistaa.

Laulujoutsenia oli 107.
Ne lentelivät paljon ja
liikennettä rannikolla oli kenties paljonkin
laulujoutsenilla?
Niiden pitää etsiä parhaat ruokapaikat uudelleen
sitten, kun ne joutuvat jättämään edelliset
ruokailupaikkansa.
Ihan sama kuin lintuharrastuksessa.
Kun säätyyppi muuttuu, niin saa etsiä
sillä hetkellä sitten parhaat lintupaikat,
kun linnut eivät enää olekaan siellä missä aiemmin.
Ja mistä sitä tietää entuudestaan,
minne ne linnut ovat siirtyneet tai
missä tänne muuttavat linnut haluavat levähtää.



























isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan

Video: pikkujoen suulla oli katajassa räkättirastas, laulujoutsenet pikkujoen suun edustalla
  Eilen muutti paikan ylitse kaksi räkättirastasta,
  tänään oli paikallisena räkättirastas katajanmarjoja
  syömässä?
Video: laulujoutsenet lentelivät paljon, 1
Video: laulujoutsenet koko sillä rannalla
  Havaintopaikalla ruokaili rantavehnissä
  noin 30 keltasirkun parvi.
  Niitä nousi siitä läheltä.
Video: laulujoutsenet lentelivät paljon, 2

Saaren luona oli vielä aika paljon sulaa.
Voi ehkä sanoa paljon.
Vesi höyrysi pakkasessa.




Video: saaren linturuokinnalla oli keltasirkkuja, tiaisia ja ainakin yksi pikkuvarpunen
  Pikkuvarpusen puoliso saattoi olla siinä jossain.