Ensin ääniarvoitus.
Mikä rastaslaji laulaa?
Äänite: määritä rastaslaji
Tässä on laulupaikka.
Niemen kärki rannikolla.
Ja sitten tähän päivään.
Tuli hienosti uusia lajeja.
Että kyllä se kevät sittenkin jatkuu
ja hyvin jatkuukin.
Seuraavat lajit tulivat keväälle uusina:
- leppälintu,
- härkälintu,
- kivatviklo,
- liro,
- pikkutylli ja
- kirjosieppo.
Siis näyttäisi, että hyönteissyöjät
sittenkin tulevat.
Nyt tulevat tänne alkujoukot.
Pajulintuja kuului tänään viisi.
Ne lauloivat kuitenkin ihan satunnaisesti,
niin että äänittää niitä oli vaikea.
Ilmeisestikin laulavat kuitenkin
olivat juuri saapuneita.
Myöskin kahlaajien muutto ilmeisesti
nyt sitten todella lähtee käyntiin.
Kahlaajat olivat tänään innoissaan.
Kun vähän kiikaroin sinne
pitkälle rannalla,
niin yhtäkkiä lensi siihen melkein
viereen heinätavipariskunta.
Ei ole aiemmin tainnut sitä lajia
niin lähellä olla.
Saa nähdä, että onko luonnossa huomenna
paljon enemmän lintumusiikkia,
kuin tänään.
Joka tapauksessa kohta tulee
niin paljon lintuja,
että jos kuulee hyvällä paikalla,
jonkin erikoisemman laulun
sitä on vaikea saada selvää täysin.
Niin paljon on lintuja samaan aikaan
laulavana äänessä.
isompi kuva, joka aukeaa uuteen ikkunaan
Äänite: yksi pajulinnun säe
Rauhoittavaa musiikkia on pajulinnun laulu.
Äänite: erikoista valkoviklon laulua,
ensimmäinen säe, toinen säe on normaali
Minkälainen laulu on sillä nordmannin valkoviklolla?
Siitä ei löytynyt näytettä.
Ja sehän on sillä tavoin, että valkoviklo on
lajiryhmä, sellaisia erilaisia valkovikloja voi nähdä
kesällä, kun valkoviklolintujen syysmuutto on
käynnissä.
Siis voi olla ehkäpä jokin itäinen valkoviklolaji
tuo erikoisen laulusäkeen laulaja.
Nyt keväällähän nähdään vain normaaleja
valkovikloja?
Ja vielä sekin, että siellä pienellä kahlaajarannallahan
oli viime kesänä aikuinen nordmannin valkoviklo.
Että sekin on hyvä tässä ottaa huomioon.
Siis miksi ei löyty kyseisestä lajista ollenkaan
laulunäytettä.
Äänite: kivatviklon ääniä
Äänite: pikkutyllin hiljainen piy
Kuului myöskin laulua.
Äänite: punajalkaviklon valkoviklomaista ääntelyä
Äänite: punajalkaviklon liromaista laulua
Äänite: kalatiirojen ääntelyä
Äänite: tuollaista kilpikanan ääntelyä
Äänite: tuolla tavoin laulava punakylkirastaslaji
Voi olla, että jos olisi alusta lähtien laskenut
olisi jo kymmenen erilaista punakylkirastaslajia kerättynä.
Kymmenen erilaisen punakylkirastaslajin laulua.
Video: sepelkyyhkypari ruokinnalla
Video: paljon tukkasotkia rehevällä lintujärvellä
Video: paljon tukkasotkia
Video: kivatvikloja, kevään ensimmäiset
Video: heinätavipariskunta lensi juuri ihan melkein viereen
Sitten vielä vastaus ääniarvoitukseen.
Se on keltanokkarastas.
Mitä saattoi arvella pienistä osuuksista
selvää (sävyltään) keltanokkarastaan
laulua.
Mutta mitä ihmettä on tällainen
laulurastasmainen laulu keltanokkrastaalla.
Onko se jotain erikoislaulua pesän vierellä,
kun naaras on ensikertaa asettunut
hautomaan.
Siis näin vilaukselta laulajan
ja se vaikutti tavalliselta keltanokkarastaskoiraalta.
Mutta paikka oli kyllä ihan ihmeellinen.
Jo aiemmin on joskus kuulunut
keltanokkarastaslajin laulurastasmaista laulua
ja aiemmin kysyin, että olisiko se mahdollisesti
sinihohtorastaan laulua.
Tämä havainto ei sellaista tue.
Siis mielellään olisi sitä päässyt tarkemmin
tutustumaan laulajaan,
että mikä se tarkkaan ottaen oli.
Sehän saattoi kuitenkin olla jokin
hyvin itäinen keltanokkarastaslaji?
Kuuntelin juuri kiinalaisen keltanokkarastaan laulua.
Se on oma lajinsa.
Sillä on saman tyylinen laulu,
mutta ei täysin äänitteen kaltainen.
Valistunut (?) arvaus
voisi olla, että laulaja sittenkin on
hyvin kaukaa idästä.
Menossa muuttomatkalla kauas kauas itään.
Onhan nyt juuri selvästikin
tämän kautta muuttamassa mm.
itäisiä punakylkirastaslintujakin.